Kasvatus

Tilalla kasvatetaan hannoverinhevosia ja suomalaisia puoliverisiä lähinnä estepainotuksella. Varsoja syntyy toistaiseksi vielä vähän, mutta ajan myötä pyrimme saamaan kasvatuksenkin rullaamaan kunnolla, jotta voimme tuottaa joka kevät laadukkaita varsoja myös myyntiin. Mitään erityisiä kasvatusmetodeja ei ole, vaan noudatamme jokaisen vanhan hevosmiehen neuvoa: astutamme laadukkaat tammat laadukkailla oreilla ja toivomme parasta. Ensisijaisesti kasvatustyö lähtee fiilispohjalta: valitsemme sellaiset yhdistelmät, jotka meistä tuntuvat hyviltä, joiden suvut natsaavat ja joissa on potentiaalia luoda terveitä ja suorituskykyisiä varsoja kansainvälisille kilparadoille.

Varsojen käsittely ja totuttaminen ihmiskontaktiin aloitetaan jo ensimmäisestä päivästä, jotta niistä myöhemmin kasvaisi yhteistyökykyisiä ja ihmisystävällisiä kilpahevosia. Riimuun ja harjaamiseen varsat totutetaan ennen kesäkuun loppua, jonka jälkeen ne pääsevät tammojen kanssa laitumelle kuukaudeksi.

Varsinainen ratsukoulutus aloitetaan maasta työskentelemällä ja satulaan totutuksen jälkeen selästä taitavien kouluttajien ja remonttiratsastajan kanssa. Kaikessa koulutuksessa ja nuorten hevosten kanssa hyödynnämme myös luonnollista hevostaitoa, jotta kasvateistamme tulisi mahdollisimman helposti käsiteltäviä ja herkkiä ihmisen avuille.

Kasvattien myynti

Silloin harvoin kun kasvatteja tulee myyntiin, toivoisimme uusien omistajien kunnioittavan seuraavia myyntiehtoja:

- Kasvatteja ei myydä koristeeksi tai unohdettaviksi. Emme vaadi rankkaa kilpailuttamista, sillä myymme hevosiamme myös ratsastuskouluille ja jalostushevosiksi, mutta jonkinmoisia elonmerkkejä sivuilla olisi suotavaa nähdä.
- Ostopyynnössä esitetyt lupaukset hevosen tulevaisuudesta tulee täyttää eli jos et aio kisata hevosella 40 kisaa kuukaudessa, älä lupaile niin.
- Hevosella pitää olla toimivat sivut. Mikäli sivut katoavat netistä, alan kyselemään kasvatin perään ja selvittämään tilannetta. Jos vastausta ei kuulu, otan kasvatin takaisin.
- Kasvattajaliitettä (Garbo/GRB) ei saa poistaa nimestä, eikä nimeä saa muuttaa muuta kuin ostotilanteessa.
- Olisi suotavaa, että kasvatit rekisteröitäisiin VRL:oon.

Rekisteröidessäsi:
- Kasvattaja on GARB4206 tai VRL-04372
- Kasvattajaliite GRB tai Garbo
- Synnyinmaaksi Suomi

Syntyneet kasvatit

VUONNA 2012, yhteensä 6 kpl
SyntymäaikaVarsaSukuOmistaja
20.05.2012fwb-t. GRB Java GoldOrbit Mocha x Athenejää kotiin
21.09.2012fwb-o. GRB PendragonChimaera MUST x ML Primrosejää kotiin
22.09.2012fwb-t. GRB BarrcelonaFinnbarr x Athenejää kotiin
24.09.2012fwb-o. GRB SphynxChimaera MUST x GRB Java GoldStall Lumos
27.10.2012fwb-o. GRB ArcadioAnwar Troy x Suprant Pirayajää kotiin
30.10.2012hann-t. GRB PantelleriaParco Tico SWA x Suprant Jalouisejää kotiin

Garbo Gård on virtuaalitalli / Garbo Gård is a sim-game stable

© tangerine 2012-2014, Tarkemmat tekijänoikeudet